maanantai 30. joulukuuta 2013

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme
Teos 2013
Kansi Camilla Pentti


Koko heidän matkansa ajan ja koko tämän vuoden, jonka he olivat asuneet tässä nimeään kauniimmassa kylässä, Alja oli kirjoittanut käsikirjoitusta hänen kanssaan. Arjen enteitä tai Jokapäiväisen merkit, hän ei ollut nimestä vieläkään varma. Mutta heidän yhteinen teoksensa siitä tulisi. Heidän molempien äänet yhteen palmikoituina, yhtä hengitystä, yhtä sielua. Heidän molempien Moskova yhteen liukuneena kuin pinnat joulukuusen koristenauhassa. Heidän maanpakonsa, heidän rakkautensa, heidän kielensä.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme kertoo yhdestä aikamme merkittävimmästä venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta (1892-1941), ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista (1912-1975). Marina pakeni tyttärensä kanssa Venäjän vallankumousta pakoon voidakseen elää yhdessä miehensä Sergei Efronin kanssa, joka palveli aiemmin valkoisessa armeijassa. Perhe asui ensin Prahan lähiseudun kylissä, sitten Tsekkoslovakiassa kunnes päätyivät Pariisiin, jossa isä ja tytär työskentelivät Neuvostoliiton salaiselle poliisille. Elämä vei heitä takaisin Moskovaan, mutta Stalinin terrori ja toinen maailmansota erotti perheen toisistaan monilla tavoin, lopulta  Ariadnan vankileirille Komiin ja Marinan maanpakoon omassa maassaan.

Jokapäiväisessä elämässä on paljon asioita joihin minulla eivät sanat riitä. Mutta ennen kaikkea kaikessa on kyse äidistä ja tyttärestä, heidän yrityksestään saada yhteys toisiinsa. Äidin ja tyttären kiihkeän monimutkaiset välit on kirjoitettu kuin Pelo olisi päässyt Marinan ja Ariadnan päiden sisään, ilmassa on paljon sanoja, paljon kaunaa ja vihaa, mutta lopuksi myös asioita joille ei löydy sanoja. Kirjoittamisesta ja sanoista elävä Marina haluaa tyttärestään jotain suurta ja opettaakin tyttärelleen runoutta, Marinan haaveenaan on kirjoittaa kirja yhdessä. Äiti ja tytär. Mutta Ariadna haluaa olla ihan tavallinen lapsi.

On tarinoita ja on runoja.
Opin niiden eron. Tarinat ovat maailmasta, kaikkien omaa, mutta runot tulevat sydämestä, siksi ne ovat tärkeämpiä. Jokaisella on omat runosanansa, ne vain pitää löytää. Ne pitää kuulla.
Runosanat ovat meidän salaisuutemme. Kieli jota vain me puhumme. Sydänsanat. Ne kuiskataan salaa, viimeiseksi illalla, ensimmäiseksi aamulla.
Kun sanon sydänsanan, tiedän että Marina on kohta luonani. Siihen ei tarvitse edes ääntä, sydämen liike, sydän joka koskettaa sydäntä, saa sen liikkeelle.
Sydänsanoista tiedän että me olemme yhtä suuta ja sydäntä, yhtä rytmiä ja hengitystä.
Sanojen kautta tulen hänen kuvakseen, Marinan kuvaksi, minulla ei ole muita kuvia.

Jokapäiväinen elämämme vei täyden huomioni, Pelo kirjoittaa vahvasti, runollisesti, laulaen.Viettämäni aika kirjan parissa on ollut hyvin intensiivinen: kirja vaatii täyden keskittymisen, sen se on ehdottomasti ansainnut, mutta voimia se vei. Pelon tyyli kirjoittaa on hyvin runollinen, tyyli joka ei ihan joka kerta saa minua pauloihinsa, mutta jotain vangitsevaa Pelon kynässä kuitenkin on, sillä tarinassa pysyi kiinni aina upeaan loppuun saakka. Pelo ei pelkää kirjoittaa omalla tyylillään, runsaasti ja runollisesti.

Vaikka olen vielä vahvasti kirjan maailmassa sen juuri luettuani, on kuitenkin myönnettävä että voimia kirja vei ennen kaikkea siksi, että se oli paikoitellen hyvin raskas ja liian hidas. On outo tunne, kun kirjan luettuaan on toisaalta helpottunut tiiliskiven loputtua mutta toisaalta on edelleen vahvasti kiinni kirjassa ja sen kielessä. Ei kuitenkaan osaa päästää tarinasta irti. Koen asian niin, että Pelon kynässä on sitä jotakin ja ehdottoman samaa mieltä olen siitä että tämä jos mikä on Finlandiansa ansainnut. On uskomatonta, että suomalainen on päässyt näin kiinni venäläisyyteen ja saavuttanut mielenmaiseman joka on täysin uskottava.

Enempää sanoja minulla ei ole, huomaan että kirjoitan ristiriitaisesti kun koin kirjan rankkana, surumielisenä, hitaanakin, mutta kuitenkin merkittävänä ja vahvana. Tätä tämä kirja sai minussa nyt aikaan! Melkoinen lukukokemus siis takana, ja kirjavuoteni 2013 päättyy todella upeasti.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

On taas se ihana hetki käsillä, kun saa rauhoittua ja tuntea joulun taikaa. Syksy on ollut todella kiireinen ja joululoma tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen. Joulun suhteen olen muutenkin ottanut nyt tänä vuonna todella rennon asenteen, ne tehdään mitä ehditään. Nautin joulun kiireettömyydestä, perheestä ja lämmöstä, enkä jaksa stressata siitä onko keittiön kaapit siivottu. Enhän minä niissä jouluani vietä.

Lomalukemiset on nyt suunniteltu niin, että ne mitä pukki tuo, niistä sitten nautitaan joulun välipäivinä. Uskomatonta, mutta juuri nyt en lue mitään! Joulutohinat ovat pitäneet minut tänään ihanalla tavalla kiireisenä, lukemaan ehdin kyllä vielä kiireettöminä joulun pyhinä. Vielä en lupaa ehdinkö bloggaamaan välipäivinä, senkin asian suhteen mennään fiilispohjalla :)

Blogini hiljenee siis nyt joulun viettoon, ja haluankin toivottaa kaikille teille ihanille mitä upeinta joulua! Nauttikaa ♥




sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Erin Morgenstern - Yösirkus

Erin Morgenstern - Yösirkus
Basam Books 2012
Suomennos Hanna Toivonen
The Night Circus 2011


Sirkus saapuu varoittamatta.
Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
Korkealle kohoavat teltat ovat mustavalkoraidallisia. Missään ei bäy punaista tai kultaa eikä lähistön puiden ja niittyjen vehreyden lisäksi muitakaan värejä. Koristeellinen takorauta-aita sulkee sisäänsä tämän värittömän maailman, lukemattomat erikokoiset ja -muotoiset teltat, harmaata taivasta vasten piirtyvät mustat ja valkoiset raidat. Ulospäin näkyvä näkyvä vähä maaperäkin on maalilla, jauheella tai jollain sirkustempulla mustavalkoiseksi värjättyä.
Mutta sirkus ei ole auki yleisölle. Ei vielä.

Eletään 1800- luvun loppupuolta ja 1900- luvun alkupuolta ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Salaperäinen ja lumoava Le Cirque des Rêves saapuu kaupunkiin aina varoittamatta, jolloin se aukeaa hämärän laskeutuessa ja sulkeutuu sarastuksen aikaan. Mustavalkoisten telttojen sisään kätkeytyy täydellinen pako maailmasta, hengästyttävää taikuutta joka lumoaa kävijänsä.

Mustavalkoraidallisten telttojen sisään kätkeytyy myös muuta, sillä kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kisaavat pelissä johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Sirkus toimii pelikenttänä, näyttämönä, jossa heidän tulee ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Pelin kulku ei ole nuorille täysin selvä, varmaa on vain se, että peliä ei voi lopettaa kesken. Nuoret taikurit näkevät kilpailun luovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa tietämättä sitä, että kilpailussa vain toinen voi voittaa. Kuinka käy nuorten rakastavaisten?

Yösirkus valikoitui luettavakseni taannoisella kirjastoreissullani. Kirja on luettu jo hyvän aikaa sitten, mutta tämän tekstin kirjoittamiseen on kulunut aikaa, sillä minulla ei tahdo olla kirjasta erityisemmin sanottavaa. Yösirkus vaikutti alussa hyvin mielenkiintoiselta, mutta oikeastaan ainoaksi mieleenpainuvaksi asiaksi jäi miljöö ja sen kuvailu. Sirkus tapahtumapaikkana on virkistävän erilainen ja omaperäinen. Morgenstern kirjoittaa hyvin kuvailevasti, tuo lukijalle hyvin esille värit, maut ja juuri miljöön. Välillä tuntui kuin olisi itse ollut paikalla, eikä telttojen sisään kätkeytyvä maailma tuntunut vaikealta kuvitella.

Asetelma hengenvaarallisesta pelistä josta ei ole mahdollista irtautua, ja siihen liittyvä rakkaustarina antaa hyvät edellytykset onnistuneeseen tarinaan, mutta tässä tapauksessa kaikki jää hyvin laimeaksi. Celian ja Marcon välinen rakkaustarina jää kuitenkin aika etäiseksi, eikä saa lukijaa syttymään. Loppuratkaisu ei tuntunut niin räjähtävältä kuin olin odottanut, kirja antaa liiaksi odottaa jotain hyvin suurta ja ihmeellistä tapahtuvan. Sivuilla leijaileva salaperäisyys ja odotuksen tunne vie liikaa tehoa tarinalta. Lumous, jota odottaa kirjojen sivuilla olevan, ei toteudukaan. 

Ja juuri siksi itse sirkus on kirjan parasta antia. Tuossa mustavalkoraidallisessa sirkuksessa haluaisin itsekin käydä, sen verran visuaalisesti Morgenstern kuvailee tuota lumoavaa sirkusta. Jotain tämä kirja olisi vielä kaivannut enemmän, jotain voimakkaampaa että olisin tähän ihastunut.




lauantai 21. joulukuuta 2013

JP Koskinen - Ystäväni Rasputin

JP Koskinen - Ystäväni Rasputin
WSOY 2013
Kansi Mika Tuominen


Jos kuolema olisi kuin talvi, laittaisimme kaiken kuntoon ennen lumen tuloa. Ystävyyden puutarhasta leikkaisimme pois kuolleet versot, istuttaisimme uusia sipuleita, peittelisimme hellästi kauneimmat ruusumme odottamaan uutta kevättä. Korjaisimme kiitollisuudella talteen kaiken sen, mikä on hyväksi kypsynyt.

En malttanut tämän kirjan kohdalla odottaa jouluun saakka, vaan ostin tämän itselleni joululahjaksi näin etukäteen. Muistan kirjan nähneeni ensi kerran katalogissa ja miettineeni, että tämä voisi olla hyvin mielenkiintoinen. Uudestaan Ystäväni Rasputin tuli eteeni kirjamessuilla, jossa pidin kirjaa pitkään kädessäni sitä kuitenkaan ostamatta. Sitten tuli yllätys, ja minua kiinnostanut kirja oli Finlandia -ehdokkaana! Tässä vaiheessa tiesin että kirja oli nyt ehdottomasti luettava....

... Sillä jokin Venäjässä kiehtoo, ja juuri Romanovien, Nikolai II:n aika. Kun luin muutama vuosi sitten John Boynen Tarkoin vartioitu talo, lähti kiinnostus siitä pikku hiljaa heräämään. Olen lukenut jälkikäteen myös muita historiallisia romaaneja liittyen viimeisten Romanovien aikakauteen, ja onpa hyllyssäni Romanoveista kertovia tietokirjojakin, joihin aion vielä tarkemmin paneutua. Minulla ei siis ollut kirjaan tarttuessa vieläkään aivan täydellistä faktatietoa Romanoveista, mutta aika hyvin tiesin missä mennään. Se ettei tiedä kaikkea faktaa Romanoveista kun tarttuu Ystäväni Rasputiniin on varmasti ihan hyvä etu, sillä mukaan tempautuu aivan toisella tavalla.

Ystäväni Rasputin avautuu nuoren Vasili-pojan kertomana, joka on orvoksi jäätyään nyt Grigori Rasputinin oppipoika. Rasputin on Pietarin aatelistoa kuohuttava mystikko joka herättää ristiriitaisia tunteita kansassa, mutta johon tsaariperhe luottaa täysin. Vain Rasputin voi helpottaa kruununperillisen Aleksein tuskia verenvuototaudin kanssa. 

Juuri Vasilin kautta lukijalle avautuu niin Rasputinin kuin tsaariperheen elämä, myös alemman luokan elämä. Rasputin näyttäytyy hyvin ristiriitaisena henkilönä, jonka erikoiset metodit kasvattaa Vasilista seuraajansa saavat kulmakarvat kohoamaan ja maaninen puhetapansa hengästymään. Mutta ehdottoman kiinnostava henkilö hän on. Rasputinin seurassa mikään ei ole selvää, ei edes elämän ja kuoleman välinen raja.

Vaikka tietää kuinka tsaariperheen lopulta käy, sitä taas jälleen kerran toivoo lukiessaan onnellista loppua. Mutta historiaa ei voi muuttaa. Koskinen kuitenkin yllättää lopussa, ja pidinkin loppuratkaisusta. Ainoa miinus minusta kirjassa oli kuitenkin Vasilin elämä, ottaen huomioon että hän on kirjan ääni, jää Vasili silti aika etäiseksi. Hänen tulevaisuudestaan olisin halunnut lukea enemmäkin. 

Ystäväni Rasputin on hyvä kirja, edelleen se herättää mielenkiintoa tutkia Romanoveja tarkemmin. Hienoa, että entuudestaan (ainakin minulle) tuntematon kirjailija sai tällä teoksellaan huomiota Finlandia-ehdokkuudellaan, mutta ihan voittajaksi tästä ei ole, kuten nyt tietysti tässä vaiheessa vuotta jo tiedämme. Historiallisten romaanien ystäville tämä on ehdoton luettava. Ja varsinkin, jos Venäjä aihealueena vähääkään kiinnostaa.

Kun kaikki vanha on kuollut pois, valo sammunut, meteli vaiennut, syntyy tilaa uudelle. Ymmärtäisimme, ettei mikään kasva ikuisesti, ilman kuolemaa ei synny elämää. Lopulta yö alkaisi lyhetä, aurinko kivuta joka päivä yhä korkeammalle, valkea lumi muuttua raskaaksi ja sulaa. Routa hellittäisi otteensa maasta ja sipulit, joita emme edes muistaneet kylväneemme, alkaisivat itää. Ottaisimme kevään riemuiten vastaan, olisimme jo unohtaneet kuinka pelkäämme talvea. Lupaisimme tehdä kaiken paremmin kuin ennen. Jos kuolema olisi kuin talvi.

tiistai 10. joulukuuta 2013

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe
WSOY 2013
Suomennos Helene Bützow
The Fault In Our Stars 2012


"Minä olen kranaatti", sanoin uudestaan. "Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana. Voisitteko vain hyväksyä sen? Minä en ole masentunut. Minun ei tarvitse käydä enää missään. Enkä voi olla tavallinen teini-ikäinen, koska olen kranaatti."

Hazel on 16-vuotias parantumatonta kilpirauhassyöpää sairastava tyttö. Hazel on onnekas saadessaan muutaman lisävuoden uudella testikokeilussa olevalla lääkkeellä joka estää syövän leviämistä enempää Hazelin kehossa. Hazel joutuu kuitenkin kantamaan mukanaan jatkuvasti happipulloa sillä Hazelin omat keuhkot eivät kestä hengittämistä. Hazelia ei erityisemmin kiinnosta elämä kodin ulkopuolella, hän haluaisi vain olla kotona ja lukea, mutta menee vanhempiensa painostamana syöpää sairastavien tukiryhmään. Kerran mukana on poika, Augustus, johon Hazel rakastuu. Augustus sairastaa luusyöpää ja on sen vuoksi menettänyt toisen jalkansa. Kuolemaan tuomitut nuoret heittävät hurttia huumoria sairaudestaan ja rakastuvat toisiinsa. Elämän käsikirjoitus menee uusiksi.

Olen ollut kiinnostunut kirjasta sen ilmestymisestään lähtien, mutta vasta nyt ehdin tämän melkoisen kauhean kannen omaavan kirjan lukemaan. Tämä oli kirjastossa nuorten aikuisten kohdalla, mikä kyllä kirjaa lukiessa ymmärsin pitävän paikkansa. En ollut suoranaisesti kirjan kohderyhmää, ja ehkä siksi tämä ei ollut ihan niin täydellinen lukukokemus minulle kuin olisin odottanut. Mutta kyllä tässä oli paljon hyvää. Uskoisin, että jos olisin lukenut tämän kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut ihan napakymppi.

Pidin henkilöhahmoista ja ennen kaikkea huumorista. Niin mustaa, niin nokkelaa että pakko on nauraa. Ja heti perään sitä miettii että ei syöpälapsille saisi nauraa, mutta niinhän se on että raskaan asian kestää paremmin kun osaa nauraa sille. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka Augustus tuntui välillä vanhemmalta kuin kirjassa annetaan ymmärtää, mutta kun asiaa tarkemmin ajattelee, en pitänyt sitä häiritsevän epäuskottavana. Monestihan hyvin nuoret syöpää sairastavat lapset tuntuvat ikäistään vanhemmilta, syöpä kasvattaa heitä ja he suhtautuvat elämään eri tavalla. Vaikka huumoria kirjasta löytyy, on tämä myös hyvin surullinen, sillä lopussa kyyneleet tulevat väkisinkin.

"Olisi etuoikeus, jos sinä särkisit sydämeni."

"Maailma ei ole toiveiden toteuttamistehdas."

"Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Marko Leino - Joulutarina

Marko Leino - Joulutarina
Gummerus 2007
Kansi Snapper Films Oy ja Markus Paajala / Design Paajala


Jouluinen teemaviikkoni päättyy tänään Marko Leinon Joulutarinaan. Sain tämän ilmestymisvuotenaan joululahjaksi ja luen tämän nyt kolmannen kerran uudestaan, juuri joulun aikaan. Myös elokuvan olen katsonut pariin kertaan, toivottavasti tämä tulee joulun pyhinä taas uudestaan televisiosta.

Joulutarinan lukijan ei tarvitse olla fanaattinen jouluihminen eikä hänen välttämättä tarvitse edes uskoa joulupukkiin, sillä tämä kirja on niille jotka uskovat lähimmäisenrakkauteen ja pyytteettömyyteen vuoden jokaisena päivänä. Juuri tämä tekee kirjasta kauniin joulutarinan koko perheelle, ja saa minutkin tarttumaan kirjaan taas uudestaan.

Kaikki alkaa siitä kun pieni Nikolas odottaa vanhempiaan ja Aada siskoaan kotiin. Vanhemmat ovat joutuneet lähtemään kylään hakemaan helpotusta sairaalle Aadalle, mutta perhe ei ole saapunut vaikka Nikolas on huomannut kellon viisareiden ohittaneen jo määräajan. Sitten tapahtuu se pahin pienen pojan elämässä, kun kylästä saapuu kaksi miestä kertomaan suru-uutisen. Nikolaksen vanhemmat on löydetty läheltä rantaa veneonnettumuuden jäljiltä, Aada ei koskaan löydetty. Nikolaksen elämä muuttuu kertaheitolla ja joulu saa uuden merkityksen hänen jäädessään orvoksi. Ja tästä kaikesta alkaa kaunis tarina pienestä orpopojasta josta vuosien saatossa syntyy joulun sankari.

Joulutarinassa on paljon surua ja vastoinkäymistä, Nikolaksen kasvu orpopojasta mieheksi on paitsi koskettava myös ehdottoman lämminhenkinen. Kyläyhteisön tuki pienen pojan elämässä, Nikolaksen suuri suru mutta toisaalta myös suuri auttamisen halu heitä kohtaan jotka auttoivat elämässä eteen päin on mukava lukea. Kirjan luvut on jaettu kivasti 24. lukuun eli luukkuun, joten vaikka yhden luvun illassa voi lukea lasten kanssa tätä kirjaa. Näin viimeinen luku jää jouluaattoon ja selviää vanhan Nikolaksen tarina.

Todella kaunis tarina siitä, miten joulupukista tuli joulupukki!



lauantai 7. joulukuuta 2013

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun
Docendo 2013
Kuvat: Ilona Pietiläinen ja vierailukohteiden asukkaat, Joel Jyrinki, Shutterstock, Scan Stock Photo


"Minun jouluuni kuuluu siihen valmistautuminen ja kodin kauniiksi pukeminen. Puvustamisen aloitan pihalta silloin, kun syksyn viimat vielä puhaltavat. Levitän kilometrikaupalla valoja autotallistani ja teen pakollisia testauksia toimivuudesta. Jokaisena vuonna ihmettelen, kuka valosarjani johdot sotkee ja solmii ne toisiinsa kiinni. Valosarjashow alkaa samoihin aikoihin, kun kärrään kotiini sammalta, havuja ja käpyjä kuormittain. Kaikki tämä on tehtävä hyvissä ajoin ennen lunta. Silloin käsille riittää tekemistä lumen aikaankin."

Ja Ilona saakin käsillään aikaa vaikka mitä ihanaa, varsinkin upeita luomuksia kukista. Yksi kukka suosikeistani on aina ja ikuisesti hyasintti, rakastan sen tuoksua palavasti. Nyt on taas koti täynnä tuoksuvaa hyasinttia, ja vieläpä vaaleanpunaista kuten Ilonan kauniissa hyasintti-asetelmassa. Vinkki on tiedossa myös teille, jotka eivät hyasintin tuoksua kestä.


Lumoavassa joulussa on paljon ohjeita askarteluun, kukkaloistoon, herkkuihin ja kodin jouluasuun pukemisessa. Kuvia on todella runsaasti, ja voit valita haluatko tänä vuonna pastellisen joulun vaiko perinteisen punavalkoisen joulun... Värejä ja ideoita riittää!


Ilonan kodin lisäksi vieraillaan myös muissa kauniissa joulukodeissa, leivotaan ja askarrellaan. Ihania jouluherkkuja on vaikka kuinka paljon, mutta itse tulen vielä leipomaan näitä Kanelia ja Kardemummaa - blogin helppoja suklaakeksejä joita voi antaa myös kauniisti pakattuna lahjaksi:

1 dl sokeria
1 muna
2 dl suklaa-hasselpähkinälevitettä jääkaappikylmän (esim. Nutella)
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa sekaisin sokeri ja muna (ei tarvitse vaahdottaa). Lisää jääkaappikylmä hasselpähkinälevite, vatkaa seos tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon, lisää taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi.
Leivo taikinasta tanko, jaa se kahteen osaan ja leikkaa vielä kumpikin tanko veitsellä 12 osaan = 24 keksiä. Nostele palaset leivinpaperin päälle pellille ja paina keksit litteämmiksi juomalasin pohjalla. Näin saat tasakokoisia keksejä. 
Paista keksejä uunin keskitasolla 175 astetta 8-10 minuuttia.

Minulle Ilona Pietiläisen Lumoava joulu on ollut tänä vuonna The Joulukirja. Tämä oli saatava, ja kirjamessuilla kirja olikin hankintalistan kärjessä. Nyt se on sitten kauniina ollut esillä lokakuusta lähtien ja olen selaillut sitä uudestaan ja uudestaan. Lumoavaa luettavaa.

En voi tarpeksi korostaa, kuinka kaunis tämä kirja on. Kirja on mukavan kookas, paperi vahvaa ja mattapintaista, kuvat kauniita ja inspiroivia... Täydellinen joulukirja jokaiselle jouluihmiselle. Tämä saa kunniapaikan kirjahyllystä, niin uskomattoman kaunis kansikin kirjalla on.

"Puhallan sammuksiin kynttilän, kerään lattialta viimeiset lelut, sammutan valot, ja kiipeän taivekaton alle nukkumaan. Minun jouluni oli rakennettu ystävistä, perheestä, kauniista sanoista, läheisyydestä, lämmöstä, tuoksuista ja ilosta. Tahtoisin uskoa niin, että kuunnellessasi aivan hiljaa voit kuulla kulkusen helähtävän, nähdä tähden lentävän ja muistaa asian kaikkein tärkeimmän. Ei se ole se valtava hössötys, ei upein joulukattaus vaan ihan pieni hymy, käden sipaisu, halaus, korvan takaa rapsutus tai suloisimman joulun toivotus. Minä toivotan sinulle mitä lumoavinta joulua. -Ilona"

Kirja on lukenut myös Leena Lumi.

torstai 5. joulukuuta 2013

Charles Dickens - Saiturin joulu

Charles Dickens - Saiturin joulu
Egmont Kustannus / Kirjalito 2007
Suomennos Antti Autio
Kirja kuvitus P. J. Lynch
A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas 1843

"Tässä pienessä aavetarinassa olen koettanut herättää henkiin erään ajatuksen haamun, jonka tarkoituksena ei suinkaan ole saattaa lukijoitani suuttumaan, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuunkaan. Kummitelkoon se heidän kodeissaan mukavalla tavalla, älköönkään yksikään heistä tahtoko sitä haudata."

Näin aloittaa Charles Dickens kirjansa joulukuussa 1843. Kirjan, jota yhä rakastetaan ja luetaan vielä tänäkin päivänä.

Vanha, itsekäs ja saituri Ebenezer Scrooge on tunnettu epäsosiaalisuudestaan, ja varsinkin joulua hän inhoaa yli kaiken. Sitten, eräänä jouluyönä hän saa vieraakseen edesmenneen liikekumppaninsa hengen, joka varoittaa Scroogea tekemästä samaa virhettä elämässään kuin mitä hän on tehnyt unohtaessaan auttaa lähimmäisiään ja nauttia elämästä. Vielä haamun poistuessakin Scrooge yrittää uskotella tilanteen olleen vain harhaa. Mutta tulevina kolmena yönä hänelle saapuu menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget jotka saavat Scroogen silmät avautumaan ja ymmärtämään tekojensa seuraukset, kuinka ilkeä ihminen hän on ollutkaan.
Uuden mahdollisuuden seurauksena hän muuttuu lempeäksi ja hyväntahtoiseksi mieheksi, joka haluaa tuoda joulun myös lähimmäistensä sydämiin.

Pidän valtavasti tästä painoksesta mikä minulla on, kirjan kuvitus on upea ja oikeissa kohdissa sopivan karmaiseva. Näin tarinan teho tulee todella lähelle. Tarinan taika ei tänä päivänäkään ole millään tavalla vanha tai kulunut, joulun sanoma on hyvinkin ajankohtainen asia nykyisen taloustilanteen ja toisaalta kauhean kulutusjuhlan aikanamme. Joulun tärkein sanoma tuntuu unohtuneen. Saiturin joulu levittää rakkauden ja hyvän tahdon sanomaa, ja siksi se onkin yksi maailman hienoimmista ja tunnetuimmista joulutarinoista!

"Henkien kanssa Scrooge ei enää sen koommin ollut tekemisissä, koska oli läksynsä oppinut. Hänestä sanottiin aina, että hän, jos kuka, tiesi, kuinka joulua kuului juhlistaa. Pitäköön se paikkansa myös meidän kohdallamme - meidän kaikkien! Ja niin kuin pikku Tim sanoi, Jumala siunatkoon meitä jokaista!"

Kirjan on äskettäin lukenut myös Henna ensimmäistä kertaa ja ihastunut.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

John Grisham - Joulua pakoon

John Grisham - Joulua pakoon
WSOY 2002
Englanninkielinen alkuteos: Skipping Christmas
Suomennos Hilkka Pekkanen


Luther ja Nora Krankin aikuinen tytär on ensimmäistä kertaa elämässään joulun poissa kotoa muuttaessaan Peruun, ja Krankit jäävät taloon kahdestaan. Joulu lähestyy ja Lutheria alkaa ahdistaa; hän laskee viime vuonna jouluun menneet rahat ja järkyttyy perusteellisesti. Jouluun kuluu useita tuhansia dollareita! Tästä hän saa idean: mitäpä jos joulua ei tänä vuonna vietettäisikään, vaan he suuntaisivat Noran kanssa Karibian risteilylle ihan kahdestaan? Näin heidän ei tarvitsisi kuluttaa älyttömiä summia jouluun, poissa olisi kauhea tungos kauppakeskuksissa sekä turha roju ja krääsä. Tänä jouluna Krankien talo on kadulla ainoa, jonka katolta puuttuisi älytön lumiukko, ympäri taloa kiertävät tuhannet jouluvalot sekä joulukuusi, edes joulukortteja ei lähetettäisi. Naapurit eivät ymmärrä Krankien älytöntä ideaa pakoilla joulua ja yrittävät saada heidät mukaan katujen väliseen kilpavarusteluun mitä tulee joulukoristeisiin. Toteutuuko Noran ja Lutherin unelma kiireettömästä joulusta?

John Grishamin Joulua pakoon ei nimensä perusteella ollut lähtökohtaisesti sellainen kirja mitä olin jouluviikolleni ajatellut, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. Nimestään huolimatta. Ja kun takakannessa luvataan vielä tiedossa olevan hilpeä joulutarina.  

Ei ehkä olisi pitänyt. Tämä ei nimittäin todellakaan ollut nyt tälle jouluihmiselle oikea valinta. 

Joulua pakoon on selkeästi kirjoitettu amerikkalaiselle yleisölle, kulutushysteria ja aivan käsittämätön joulukaaos on sellaista mitä tämä suomalainen ei käsitä. Ymmärrän toki, että Grisham pyrkiikin tällä tavoin juuri napauttamaan lukijoitaan, mutta onhan se aivan kauheaa ajatella että yhteen jouluun voi mennä helposti yli 6000 dollaria. Tuosta noin vaan. Ei tosiaan ihme että joku saattaa alkaa tuntea pakokauhua joulusta jos silmissä vilisevät vaan dollarin kuvat ja kauheat laskut tammikuussa.

Kauhea rahan tuhlaus harmitti pitkin matkaa, ei joulun taika tule ostamalla turhia tavaroita! Tarina ei myöskään takakantensa perusteella ollut erityisen hilpeä, vaikka muutama oikein naseva kommentti seassa oli. Naapureiden ylitse pääsemätön kiinnostus Krankeja kohtaan oli sietämätöntä, kyllähän jokainen saa viettää joulunsa kuten haluaa, ja olla koristelematta talonsa kattoa jättimäisellä lumiukolla jos ei halua?! Myöskään loppuratkaisuun en ollut erityisen tyytyväinen. Onneksi kyseessä oli lyhyt kirja jonka luki nopeasti, sillä tämä joulukirja sai suorastaan pahalle tuulelle.

Nyt on kyllä saatava lukea jotain kaunista ja jouluista jotta pääsee taas oikealle taajuudelle joulun odotuksessa. Harvoin harmittaa että on jonkun kirjan lukenut, mutta tämä oli nyt kohdallani juuri sellainen.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Mauri Kunnas - Joulutarinat

Mauri Kunnas ja Tarja Kunnas - Joulutarinat
Otava 2012
Yhteisnide aikaisemmin julkaistuista teoksista:
Joulupukki, julkaistu ensimmäisen kerran 1981
Kaksitoista lahjaa Joulupukille, julkaistu ensimmäisen kerran 1987
Joulupukki ja noitarumpu, julkaistu ensimmäisen kerran 1995

Olen rakastanut lapsesta saakka Mauri Kunnaksen kirjoja, ja niitä onkin kertynyt vuosien saatossa hyllyyni useampia. Kirjamessuilla en voinut vastustaa Joulutarinat -yhteisnidettä, ja nappasin sen mukaani. Tässä on muuten mukana äänikirja jota en kyllä ole ehtinyt vielä kuunnella, mutta oikein kiva lisä kirjaan!

Kirjan esipuheessa Kunnas kertoo tarinoiden synnystä ja kirjojen mielenkiintoisista vaiheista maailmalla. Joulu on Kunnaksen lempiaikaa vuodesta, ja joulusta onkin syntynyt useita kirjoja. Joulupukki oli Kunnaksen ensimmäinen joulukirja, ja se on ollut hyvin suosittu myös muualla maailmalla. Kunnaksesta tuli näin puolivirallinen joulujulkkis ja Joulupukin sanansaattaja.


Joulupukki kertoo joulupukin, tonttujen ja Korvatunturin tarinan. Tutustutaan Korvatunturin asukkaisiin ja pajoihin joissa joululahjoja tehdään. Korvatunturilla lahjoja tehdään ympäri vuoden ja jokainen tonttu on tärkeä. Tontuilla on omat erityisosaamisensa ja he tietävät omat tehtävänsä, ilman tonttuja pukki ei pärjäisi! Myös tonttulapset opiskelevat Korvatunturin omassa koulussa, jossa opetetaan käsitöitä normaalia enemmän ja paneudutaan maantietoon; täytyyhän tonttujen osata maailman kaikki kolkat jotta lahjat voidaan jakaa. Joulupukki -kirjassa edetään joulun odotuksen tohinassa lahjoja tehden, aina jouluaaton h-hetkeen sekä tonttujen omaan joulujuhlaan, josta melske ja riemu lopu kesken.


Korvatunturilla on kova vilske ja hyörinä ennen joulua. Koko kylä valmistautuu vuoden suurimpaan juhlaan: jouluaattoon sekä tonttujen omaan suureen joulujuhlaan, johon on enää kaksitoista päivää. Pieni Ville -tonttu on innoissaan juhlasta, mutta hänellä on pulma. Mitä ihmettä hän keksisi lahjaksi Joulupukille? Ville haluaa antaa jotakin aivan erikoista, ja päättää ilahduttaa pukkia jokaisena päivänä ennen joulua. Siispä kaksitoista lahjaa Joulupukille! Villellä on suuri sydän halutessaan ilahduttaa pukkia joka päivä, mutta aina Villen suunnitelmat eivät toteudu niin kuin tarkoitus oli, pukkia Villen touhut jaksavat ilahduttaa kuitenkin joka kerta.


Joulupukki ja noitarumpu on varmasti yksi tunnetuimmista Kunnaksen jouluaiheisista kirjoista, onhan kirjan pohjalta tehty täyspitkä koko perheen elokuva. Elokuva taitaa muuten vieläkin löytyä vanhempieni hyllystä VHS-kasettina... Joulupukki ja noitarumpu kuuluu jouluperinteisiin, se katsotaan siinä missä Samu Sirkan joulutervehdys kuin Lumiukkokin.

Ennen joulua Korvatunturilla tapahtuu kummia ja pukki on pahasti vilustunut. Korvatunturille tulleiden kirjeiden seasta löytyy hyvin erikoinen kirje, eikä kukaan tahdo saada selvää mitä pikkuinen lapsi siinä toivoo. Kuvaa kierrätetään päätonttujen luona ja jokainen tekee oman tulkintansa kuvan pohjalta toteuttaen lapsen joululahjatoiveen. Lahjojen tekemisen ohella tapahtuu kummallisia juttuja ja pukille sattuu ja tapahtuu. Kuka oikein kenkkuilee Joulupukille?

Näistä kolmesta kirjasta Joulupukki ja noitarumpu on selkeästi pidempi ja tekstiä on enemmän. Kirjassa on oikea arvoitus ja seikkailun meininkiä. Joulupukki on tässä kirjassa erinäköinen kuin muissa, kuten myös Kunnas kirjan alkupuheessa kertoo.

Kaikki Kunnaksen kirjat ovat tuttuun tapaan värikylläitä ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Hullunkurisia eläimiä ja tilanteita on jatkuvasti kirjan sivuilla. Oli hauskaa etsiä taas pieniä juttuja tonttujen ja tavaroiden seasta.  Eräästäkin lahjalistasta löytyi toive, jota Kunnas on itse aikoinaan lapsena toivonut.

Kunnaksen kirjoista nauttivat kaikki, vauvasta vaariin. Seuraavathan ne minuakin lapsuudestani tähän päivään, ja joskus haluan lukea näitä myös omille lapsilleni.  Kunnas on yksi kansallisaarteistamme! Ja minun lapsuuteni kirjasankari. Tätä ihanaa joulukirjaa suosittelen kaikille. Tämä opus menee nyt majailemaan omaan hyllyyni muiden Kunnas -kirjojen pariin, mutta toinen samanlainen menee kyllä pukinkonttiin kahdelle pienelle tytölle, ja jatkan näin Kunnaksen työtä Joulupukin sanansaattajana.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Raili Mikkanen & Laura Valojärvi - Iivari-tonttu karkuteillä

Iivari-tonttu karkuteillä
WSOY 2013
Teksti Raili Mikkanen
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Laura Valojärvi

Aputonttu Iivaria pännii. Miksi hänen täytyy tehdä raskaimmat työt vaikka Isotonttu on häntä paljon vahvempi? Aattoilta on kiireinen, lahjasäkit pahuksen painavia ja rappuset jyrkkääkin jyrkempiä. Sitten käy niin köpelösti että Iivari eksyy ja hätääntyy. Hätäännys muuttuu pian iloksi, pieni hengähdystauko tulee sopivaan hetkeen ja näin aaton vauhdikkain seikkailu voi alkaa!

Matkallaan Iivaria lennätetään ilmojen halki oudossa rakennelmassa, kuljetaan liikkuvassa talossa ja tavataanpa eläintarhassa eräs tuttukin. Mutta kuinka korvatunturin kasvatti selviää kaupungin vilinässä ja ennen kaikkea, löytääkö Iivari takaisin kotiin?

Raili Mikkanen on Finlandia Junior -palkittu kirjailija ja yhdessä kuvittaja Laura Valojärven kanssa tehty Iivari-tonttu karkuteillä on värikylläs ja vauhdikas joulusatu perheen pienemmille. Itse näkisin tämän hyvin aaton jännityksen keskelle luettavaksi; löytääkö Iivari muut tontut, entä miten käy joululahjojen?


Kirjan kansi on todella upea ja kiinnittää voimakkailla väreillään heti huomion, ihanan värikäs ja jouluisa. Oikea katseenvangitsija! Iivari-tonttu karkuteillä on mukavaa luettavaa myös aikuisille, itse kiinnitin kuitenkin enemmän huomiota kirjan kuvitukseen joka on kauttaaltaan läpi kirjan todella hienoa. Varsinkin hellyyttävät hiirulaiset veivät sydämeni.

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi , Valkoinen Kirahvi ja Maria.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kaisa & Aleksi Kuokka- 24 askelta jouluun

Kaisa & Aleksi Kuokka - 24 askelta jouluun
WSOY 2013
Valokuvat Aleksi Kuokka

"Vieraita varten kynttilät voi sytyttää jo eteiseen toivottamaan heidät tervetulleiksi. Se kertoo, kuinka paljon heitä odotetaan. Lämmin tunnelma syntyy pienistä asioista."

Tänään aloitetaan jouluinen teemaviikkoni kauniisti kuvatulla Kaisa & Aleksi Kuokan 24 askelta jouluun -kirjalla, onhan tänään vuoden ihanimpaan juhlaan aikaa juuri tuo 24 päivää! Kirja vie kohti joulun taikaa askel askeleelta, huipentuen jouluaattoon. Jokainen luku on ikään kuin joulukalenterin luukku, jokaisessa valmistellaan kotia joulua varten hyvissä ajoin; leivotaan ja nautitaan joulun taista. Valokuvat ovat Aleksi Kuokan ottamia, ja niissä välittyy kaunis joulun odotus. 

Ensimmäisenä päivänä avataan tietysti joulukalenterin ensimmäinen luukku, toisena ihastellaan yksinkertaisen kauniita havuja. Tänä vuonna olen ollut erityisen ihastunut havuihin, ja tutkailen ahkerasti havukranssia oveemme. Lisäksi mietin mielessäni havusommitelmaa terassille ja ihastuin myös kauniiseen havuseppeleeseen jonka voi laittaa pöydälle kynttilöitä koristamaan. Kirjassa on selkeät ohjeet seppeleen sitomiseen, koristelussa vain mielikuvitus on rajana!


Pipareita leivotaan meillä joka vuosi lasikulho täyteen, sieltä on kiva napata muutama aina teen tai glögin kanssa naposteltavaksi. Vaikka meillä ei lapsia ole, jostain syystä myös meillä aikuisilla tuppaa osa piparitaikinasta eksymään suoraan suuhun... Tänään joulukuun ensimmäisenä joulutohinat aloitetaan oikein kunnolla ja leivotaankin ensimmäinen satsi pipareita, lähempänä joulua taas uusi erä. Kirjassa on ohje piparkakkutaikinan tekemiseen.


Paketointi on puoli lahjaa, ja itse panostan paketoimiseen paljon aikaa. Laitan joululaulut soimaan ja kaivan useat erilaiset joulupaperini ja naruni kaapista esille. Kirja muistuttaa että esimerkiksi kaikenlaisia laatikoita on hyvä säilyttää, jouluna niitä aina viimeistään tarvitaan kun aletaan paketoimaan. Näin on helpompi paketoida vaativan muotoiset paremmin pakettiin. Minä muuten teemoitan joka joulu paketoinnin; viime jouluna minulta sai hyvin värikkäitä, suorastaan leikkisän värisiä paketteja, tänä vuonna joulu on hopeinen.


Kaikki kirjan kuvat ovat laadukkaita ja ne on painettu kivan karhealla ja vahvalle paperille mistä pidän. Kirjan kansi on tummuudellaan viehättävä ja kutsuva. Kirjassa on paljon ruoka-ohjeita ja pariskunnan omasta blogista täältä, voi lukea enemmänkin vinkkejä ja ohjeita ruoanlaittoon. Askartelu ja ruoka ovat tässä kirjassa pääosassa, kaunis joulukirja siis heille jotka pitävät käsillä tekemisestä!

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi

torstai 28. marraskuuta 2013

Ensi viikolla teemaillaan jouluisissa merkeissä!

Viime aikoina blogini on viettänyt hiljaiseloa, työrintamalla on tapahtunut paljon uudistuksia ja tämä on vaikuttanut suoraan tänne bloginkin puolelle. Totaalisena jouluihmisenä en kuitenkaan luovu perinteistäni, joulukoristeita on kaivettu jo esille ja ikkunat saivat punaista ylleen. Viikonloppuna on tiedossa piparien leipomista ja joulukorttien kirjoittamista. Näissä jouluisissa merkeissä haluan jatkaa, ja blogini viettääkin ensi viikolla teemaviikkoa joulun merkeissä.

Olen jo pitkään halunnut pitää teemaviikkoa ja idea tähän jouluviikkoon syntyi jo alkusyksystä. Joulua kun mietitään jo hyvissä ajoin, minkäs jouluihminen itsellensä mahtaa... Kirjapinossani on erilaisia jouluun liittyviä kirjoja, joita esittelen teille ensi viikon aikana. Heti sunnuntaina 1.12 avataan Kirjakirpun joulu, voi olla että pitkin joulukuuta on tiedossa jouluisia kirjoja mutta ensi viikko on joka tapauksessa pyhitetty täysin jouluisille kirjoille.

 
Vielä kun saataisiin maahan lunta...Ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla ei lumesta ole tietoakaan. Kuuntelen tässä samalla joululauluja, enkä voi olla miettimättä että tämän rauhallisen hetken kruunaisi taivaalta hiljakseen satava lumi. Kyllä valkoinen maa on vain niin kaunis! 

Onko teillä jo joulutohinat täydessä vauhdissa? Parin viikon päästä menen anoppilaan piparkakkutalo -koulutukseen (minkä itse hienosti nimesin ja tapahtumaa ehdotin), ja yritän saada aikaiseksi elämäni ensimmäisen itse tehdyn piparkakkutalon. Mikäli se onnistuu, voi lähipiirini odottaa jouluisia tervehdyksiä piparkakkutalojen merkeissä!

Ihanaa että joulu on jo niin lähellä

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Liza Klaussman - Punaisen sään tiikerit

Liza Klaussman - Punaisen sään tiikerit (Tigers in Red Weather) WSOY 2013
Suomennos Mari Janatuinen
Kannen kuva Genevieve Naylor / Corbis / Skoy
Graafinen suunnittelu Anna Makkonen

Serkkutytöt Nick ja Helena ovat pitäneet yhtä lapsuudesta saakka, ja viettäneet aikaa suvun hienolla huvilalla Martha's Vineyardissa nauttien auringon paahteesta. Toisen maailmansodan päättyessä Helena lähtee kihlattunsa Averyn mukaan Hollywoodiin ja Nick Floridaan aloittaakseen elämänsä sodasta palaavan miehensä Hughesin kanssa. Maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia.

"Talot, aviomiehet ja keskiyön ginijuhlat", Nick sanoi. "Mikään ei muutu. Ei ainakaan niin, että sillä olisi väliä. Kaikki on niin kuin aina ennenkin."

Elämä näyttää kuitenkin nurjat puolensa, ja useiden katkerien vuosien jälkeen Nick ja Helena tapaavat tuskin puheväleissä suvun huvilalla, Tigers Housessa, teini-ikäisten lastensa kanssa. Jännitteet kasvavat jälleen, kun lapset löytävät lähistöltä ruumiin. Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Tämä syksyn uutuuskirja kiinnosti minua kovasti, ja kun huomasin tämän kirjaston hyllyssä, en aikaillut. Olen viettänyt muutaman illan paahtavan auringon alla, petosten ja intohimojen vallitessa tragedian keskellä. Olen ollut täysin mukana tässä älykkäässä romaanissa, joka on toisaalta hidas ja tunnelmallinen, toisaalta erittäin mukaansa tempaava sillä ne pinnan alla kuohuvat myrskyt...

Punaisen sään tiikereissä pääpaino on ihmissuhteissa, vaikka kirjan sivuilta ruumis löydetäänkin. Klaussman kirjoittaa taitavasti eri aikatasoissa eri henkilöiden äänillä pitäen jännitystä yllä. Jokaisella on selkeästi oma äänensä: valheet ja pettymykset elämän varrelta nousevat esiin. Vaikka paikoitellen pientä ajallista hyppimistä tapahtuu, kerronta ei kärsi.

Klaussman haastaa lukijansa. Lukijana on välillä täysin hukassa ketä henkilöä ymmärtää, kenelle antaa sympatiansa. Tässä tulee esille todella se, että ihminen ei ole täydellinen, jokainen tekee virheitä, jokaisella on salaisuutensa ja huonot puolensa. Tärkeintä on katsoa pinnan alle, kiillotetun perheidyllin taakse. Punaisen sään tiikerit ei ole kaunis tarina, mutta mieleen se jää. Uskomatonta että kyseessä on esikoiskirja, niin vahvaa ja älykästä kerrontaa tässä on. Suosittelen!

Kirjan on lukenut mysö Laura.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Agnete Friis & Lene Kaaberbøll - Poika matkalaukussa




















 Agnete Friis & Lene Kaaberbøll - Poika matkalaukussa ( Drengen I kufferten 2008)
Siltala 2013
Suomennos Aino Ahonen
Kansi iStockphoto ja Mika Tuominen

"Matkalaukussa makasi poika. Alaston vaaleatukkainen poika, pieni ja hento, korkeintaan kolmevuotias. Pojan polvet olivat koukussa rintaa vasten ja hänet oli taiteltu kuin paita, jotta hän mahtuisi laukkuun. Hänen silmänsä olivat kiinni ja loisteputkien valo heijastui hänen kalpealta iholtaan. Vasta nähdesään pojan huulien raottuvan hieman Nina tajusi että poika oli elossa."

Näin hyytävä takakannen teksti löytyy Vuoden paras tanskalainen dekkari -palkinnon voittaneen Poika matkalaukussa kirjasta. Sama toistuu myös heti kirjan ensimmäisellä sivulla, josta alkaakin hengenvaarallinen ja hengästyttävä selviytyminen ja pakomatka. Kuka on tuo tuntematon pieni poika?

Poika matkalaukussa aloittaa kirjailijaparin Nina Borg -sarjan ensimmäisen osan. Nina on Punaisen ristin sairaanhoitaja ja tottunut työssään näkemään kauheita ihmiskohtaloita, kurjuutta, kuolemaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Myös Ninan kotikaupungissa Kööpenhaminassa elää paljon laittomia maahanmuuttajia, joille turvallisuus ja perusterveydenhuolto eivät ole itsestäänselviä asioita elämässä. Heille elämä on jatkuvaa selviytymistä ja taistelua, siksi esimerkiksi lasten katoaminen on heille arkipäivää. Ei ole ketään joka välittäisi tai auttaisi. Paitsi Nina, jolle jokaisella lapsella on väliä.

"Harvat valvoivat öitään sellaisten ihmisten takia, jotka eivät olleet täällä oikeasti. Kukaan ei ollut pyytänyt pakolaisia, huoria, onnenonkijoita ja orpoja Tanskan porteille. Kukaan ei ollut kutsunut heitä eikä kukaan tiennyt paljonko heitä oli. Sillä ei ollut mitään merkitystä, eivätkä heitä kohtaan tehdyt rikokset liittyneet millään lailla tavallisiin kansalaisiin tai tavalliseen oikeuskäsitykseen. Ainoastaan Ninan kaltaiset hölmöt eivät osanneet olla välittämättä."

Nina päätyy keskelle pahuutta auttamalla ystäväänsä hakemalla tämän puolesta rautatieaseman lokerosta matkalaukun. Säilöstä löytyy henkihieverissä, matkalaukkuun sullottuna pieni poika, eikä Nina hän voi jättää asiaa sikseen. Selvittäessään pojan kohtaloa hän kohtaa alamaailman kostonhimon, yhteiskunnan välinpitämättömyyden ja eliittiin kuuluvien ihmisten armottomuuden.

Poika matkalaukussa on vahvasti yhteiskuntakriittinen teos. Sen päähenkilö kohtaa kauheuksia työssään joka päivä, eikä osaa asioiden antaa olla. Nina haluaa pelastaa kaiken minkä voi, jopa oman hyvinvointinsa ja perheensä kustannuksella.

Kirja imaisee heti mukaansa, tätä ei vain pysty laskemaan käsistään. Aluksi mietin kuinka vaikea lukukokemuksesta voikaan tulla, kirjan nimi ja takakannen teksti nimittäin ei jätä epäselväksi että rankkoja hetkiä on tiedossa. On aina, kun lapsi on kyseessä.

Kirja on hyvin vetävästi kirjoitettu, henkilöitä ei ole liikaa ja jo alussa joitakin palasia on helppo liittää paikoilleen, mutta paljon on vielä edessä. Kirjasta ei voi kauheasti kertoa paljastamatta liikaa, ja siksi jätän esittelemättä kirjassa esiintyneet henkilöt. Kuten aina, kaikella on yhteys. Loppukaan ei lässähdä, sillä vielä viimeisessä lauseessa on selvää että Ninan työt eivät suinkaan ole loppumassa, ja lukija jää odottamaan jatkoa.

Todella vahva sarjan aloitus, jään mielenkiinnolla odottamaan tanskalaisen kirjailijaparin uusia suomennoksia!

lauantai 9. marraskuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie - Huominen on liian kaukana

Chimamanda Ngozi Adichie - Huominen on liian kaukana (The Thing Around Your Neck 2009)
Otava 2011
Suomennos Sari Karhulahti
Kansi Emmi Kyytsönen

"Nken ei ollut ikinä kuvitellut, että hänen lapsensa menisivät kouluun ja istuisivat rinta rinnan valkoihoisten lasten kanssa, joiden vanhemmat asuivat omissa yksinäisillä kukkuloilla kohoavissa kartanoissaan; hän ei ollut ikinä kuvitellut, että eläisi tällaista elämää. Niinpä hän pysyi vaiti."

Luin vähän aikaa sitten Adichien Kotiinpalaajat, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Adichie kirjoittaa tavalla joka saa haluamaan lisää, niinpä kirjastosta nappasin mukaan kirjailijan Huominen on liian kaukana novellikokoelman. Tarkoituksena oli tietysti tutustua tähän huikeaan kirjoittajaan tarkemmin, mutta myös pienissä erissä edetä novellien tahdissa. Kirjaa olenkin lukenut useamman päivän, aina yhden tai kahden novellin tahtia päivässä.

Kirja sisältää kaksitoista erilaista kertomusta, joista jokainen ravistelee lukijaa. Jokainen tarina on vahva, merkityksellinen ja hyvin kirjoitettu. Pidin jokaisesta tarinasta, mikä on minulle hyvin harvinaista novellikokoelmien kohdalla. Jokaiseen tarinaan pääsee hyvin mukaan, eikä mikään lopu töksähtäen. Tämä on parhain lukemani novellikokoelma koskaan.

Adichie käsittelee novelleissaan naisten asemaa, nigerialaisten muuttoa ja sopeutumista Amerikkaan sekä toisaalta myös kaipuuta kotimaahan. Onko elämä todellakin parempaa Amerikassa? Osa novelleista sijoittuu Amerikan maaperälle, toiset taas Nigeriaan. Vaikka tarinoissa on samoja teemoja, eivät novellit kuitenkaan muistuta toisiaan samankaltaisuudella vaan jokainen tarina todellakin on eri. Tässä on muuten paljon samoja asioita kuin Kotiinpalaajissa, jossa päähenkilö Amerikkaan muuttaessa yrittää kovasti sopeutua uuteen elämäänsä.

Adichie kirjoittaa todella hyvin. Ja vakuuttavasti. Vaikka tarinat ovat rankkoja, löytyy joukosta myös pieniä valonpilkahduksia ja vahvoja naisia. Lukiessa ymmärtää kuinka vähän Afrikasta tietääkään, mutta onneksi on Adichie joka näillä vahvoilla tarinoillaan tutustuttaa lukijaa syvemmälle maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin. Aitoihin tarinoihin ja kohtaloihin. Adichie kirjoittaa niin, että Afrikasta yksinkertaisesti haluaa tietää lisää.

Huominen on liian kaukana on kirja, jota ei voi lukea nopeasti. Tälle kannattaa antaa oma tilansa ja aikansa, jokainen novelli nimittäin vangitsee sen verran vahvasti että sitä väkisinkin haluaa miettiä hetken lukemaansa ennen kuin jatkaa lukemista.

"Kamara ei ollut vastannut, koska hänelle heidän asuinpaikallaan ei ollut väliä. Väliä oli vain sillä, mitä heistä oli tullut."


maanantai 4. marraskuuta 2013

Vera Vala - Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Vala - Kosto ikuisessa kaupungissa
Gummerus 2013
Kansi Istockphoto

Kesällä tutustuin yksityisetsivä Arianna de Bellisin elämään lukemalla sarjan ensimmäisen osan Kuolema sypressin varjossa, ja kiinnostuin tästä viehättävästä suomalaiset sukujuuret omaavasta italialaisesta naisesta heti. Varasin tuolloin kesällä kirjan kirjastosta, jotain lukuinnosta muidenkin kuin kirjabloggaajien keskuudessa kertoo kuitenkin se että sain kirjan käsiini vasta äskettäin. Tätä kirjaa on ahkeraan varattu ja lainattu!

Pian kirjan edellisten tapahtumien jälkeen Arianna saa tehtäväkseen parlamentaarikko Anna Lucarellilta tutkia siskonsa Lauran puuhia, sillä Anna pelkää Lauran joutuneen vaikeuksiin. Laura Lucarelli on menestyvä assyriologi joka on ollut myös mukana mielenosoituksissa ympäristön puolesta. Arianna ei ehdi kovinkaan pitkälle tutkimuksissaan kun Laura löydetään kuolleena ja tapaus muuttuu murhatutkimukseksi. Erikoisen tilanteesta tekee se, ettei Anna halua Ariannan tutkivan Lauran murhaa, vaan antaisi poliisien hoitaa työnsä. Arianna päättää kuitenkin tutkia asioita omin päin, mikä vie Ariannaa vaarallisiin tilanteisiin Rooman kaduilla ja yliopistoelämässä assyrologian laitoksella.

Jo edellisessä osassa käy selväksi, että Ariannan menneisyydessä on paljon salaisuuksia jotka pala palalta alkavat muistua Ariannan mieleen pieninä välähdyksinä menneisyydestä. Ariannan menneisyydestä ovat kiinnostuneet myös muut tahot, kuka on tuo salaperäinen el Lobo joka ei jätä Ariannan mieltä rauhaan? Ariannan menneisyyden valottaminen on äärimmäisen koukuttavaa!

Koukuttavaa on rikosten ratkaisemien ohella myös Ariannan ja komean ulkoministerin Bartolomeon välinen suhde, tuleeko tästä vielä myös kaunis rakkaustarina? Ihanaa että kirjassa on mukana myös romantiikkaa. Ja tietysti huumoria, jota tarjoilee Ariannan hulvaton homoystävä Angelo. Ihanaa italialaista ruokaa ei onneksi ole tässäkään unohdettu, vaan Vala tarjoaa jälleen kerran sellaisia hetkiä, jolloin lukiessa alkaa väkisinkin tehdä mieli esimerkiksi ihanaa munakoisoa...

Kosto ikuisessa kaupungissa ei ole kuitenkaan mikään heppoinen paketti, tässä on selkeästi tummempi tunnelma ensimmäiseen osaan verrattuna. Pimeyden ahdistavat ajatukset, Rooman huonomaineiset sivukujat ja alamaailman pahamaineisia tyyppejä sekä yhteiskuntaluokkien eroja.

Ariannan toimeksiannot kiinnostavat myös jatkossa, niin järjettömän koukun Vala tarjoaa kirjan loppuun että tässä jo mietin koskakohan sarjan kolmas osa ilmestyy. Viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin, jatkoa taas odotellessa!




tiistai 29. lokakuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013
Kansi Jussi Karjalainen

Nyt on sellainen hetki bloggaajalla, etten edes tiedä mistä aloittaisin tämän postauksen kirjoittamisen. Olen ollut niin intensiivisesti mukana kirjan maailmassa, ja kirjamessutkin pitivät minua vielä kirjan otteessa entisestään: olinhan kuuntelemassa kirjailijaa niin Ylen haastattelussa kuin Atenan järjestämässä kirjabloggajatapahtumassakin. Paluu niin kirjan maailmasta kuin messuhulinastakin käy mitä ilmeisemmin nyt vaikean kautta.

Aloitetaan nyt kuitenkin vaikka sillä tiedolla, että tämä on ensimmäinen kirja jonka Jääskeläiseltä olen nyt lukenut. Useissa kirjablogeissa Jääskeläisen tuotantoa on hehkutettu jo pidemmän aikaa, eikä suotta. Sielut kulkevat sateessa piti otteessaan heti, ja suorastaan ärsyynnyin kun hyvää lukuhetkeä häiritsi maallinen työnteko.

Judit on keski-ikäinen sairaanhoitaja, joka on kyllästynyt elämäänsä, avioliittonsa ja työpaikkansa homeongelmiin. Yllättäen nuoruuden ystävä Martta tarjoaa Juditille työtä monikansallisessa kotisairaanhoitofirmassa, jossa Martta itse on johtajana. Palkkaus on hyvä, homeongelmaa ei ole, mutta työ vaatii tekijöiltään hieman tavanomaista enemmän. Judit pakkaa laukkunsa ja matkaa Helsinkiin kohti uutta elämäänsä.

"Niin kauan kuin hän muisti, hän oli ammentanut elämänilonsa odotuksesta. Siitä, että edessä täytyi olla jotain parempaa. Sitten kun. Milloin hän oli ollut todella elossa kuluvalla hetkellä?"

Uusi työpaikka F-Remedium -yrityksessä tarjoaa asiakkaille kotisairaanhoidon lisäksi myös sielullista hoitoa. Judit vierastaa ajatusta, mutta koska palkkaus on hyvä, päättää hän jäädä. Eihän hänellä koskaan ole ollut vielä parempaa työpaikkaa. Lisäksi Judit haluaa viettää aikaa sairaan kummipoikansa, Martan kahdeksanvuotiaan Maurin kanssa.

Judit huomaa että lapsuuden ystävästä on tullut harras uskovainen, joka ihmetyttää. Onko näin ollut aina? Kun Judit päätyy hoitamaan Leo Moreauta, kansainvälistä julkkista joka kannattaa vahvasti ateismia alkaa tapahtua. Keskustelut Leon kanssa saavat Juditin kurkistamaan myös totuuksien toiselle puolelle ja pohtimaan, onko F-Remedium niin hyvä työpaikka kuitenkaan. Ja samalla sataa ja sataa...

"Varo, tulokas. Lähde kun vielä voit. Firma on täynnä pimeää."

Sielut kulkevat sateessa on pelottava, jännittävä ja outokin, mutta pidin tästä aivan valtavasti. Vielä lisää jännitystä ja epätodellisuutta kirjan lukemiseen syntyi, kun aina tarttuessani kirjaan satoi vettä, joka kerta! Täydelliset puitteet kirjan lukemiseen näin syksyn pimeinä iltoina, todella tunsin olevani mukana kirjan maailmassa. Astuminen maagiseen realismiin maailmaan ei pelottanut, sen verran hyvin Jääskeläinen pitää homman kasassa.

Uskonto vastaan ateismi on aiheena haastava, mutta Jääskeläinen kirjoittaa taitavasti kertomatta kumpi maailma on parempi, mutta pohtimisen aihetta tulee lukijalle sitten senkin edestä. Onko Jumala oikeasti olemassa? Mihin oikeasti uskot?

Enempää kirjan juonesta ei voi kertoa, se täytyy itse lukea ja ennen kaikkea kokea. Jokainen menee pinnan alle omalla vastuullaan...

"Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksiin, mutta elämä ilman sisältöä on kidutus, pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka. Se on laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää."

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Helsingin kirjamessut

Helsingin kirjamessut kutsuvat joka vuosi tätä kirjahullua, ja niin myös tänäkin vuonna. Messuilla vietin kaksi päivää, perjantain ja lauantain, ja voi että kuinka hienoja päiviä ne olivatkaan. Olen ihan pökerryksissä! Jotain messuinnosta kertoo se, että unohdin molempina päivinä kameran, ja olin onnettoman kännykkäni varassa. Yritän nyt näillä kuvamuokkauksilla hämätä ovelasti kuvia paremmiksi kuin mitä ne ovat.

Aloitin perjantain messut seuraamalla Kanava- tietokirjapalkinnon jaon. Vuoden 2013 Tietokirjapalkinto meni Petteri Pietikäiselle teoksesta Hulluuden historia. Vaikutti todella mielenkiintoiselta luettavalta, täytyy jossain vaiheessa tutustua paremmin.

Palkinnon jaon jälkeen jälkeen lähdin kiertelemään messuosastoja, ja tutkimaan tietenkin kirjatarjontaa. Paljon oli messutarjouksia, esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan ja Akateemisen kirjakaupan osastoilta sai -20% alennusta kirjoista. Paljon olisi ollut kirjoja joita olisin halunnut haalia kassin täydeltä, mutta maltoin mieleni ja kirjaostokseni olivatkin todella maltilliset. Näistä lisää lopussa.

Kirjojen kiertelyn jälkeen oli hyvä aika käydä tutustumassa ruokamessujen tarjontaan, kirjaimellisesti. Mukaan lähti aivan taivaallisia aurinkokuivattuja tomaatteja, parmesan-juustoa sekä After Eight Fudgea. Nam.

Lauantaina meno olikin messuilla jo melkoista, ja pieni ihmispelko siinä meinasi päästä valloilleen kun tajusi ihmismäärän tuplaantuneen edellisestä päivästä. Rohkeasti kuitenkin sekaan vaan.

Lauantaina olin päättänyt keskittyä divareihin, ja hetken kiertelyn jälkeen huomasin että ensimmäinen tapahtuma olisi alkamassa pian ja kiiruhdin Aino-saliin kuuntelemaan ajatuksia jaetun lukemisen lumosta, jossa keskusteltiin lukupiireistä ja kirjablogeista. Keskustelussa mukana olivat kirjabloggaajat Katja Jalkanen ja Taika Dahlbom, kriitikko Suvi Ahola ja lukupiirin vetäjä Seija Nummijoki. Keskustelu oli hyvin mielenkiintoista ja sitä olisi voinut jatkaa pidempäänkin ellei aika olisi loppunut kesken. Harmi että tämä oli samaan aikaan kun Mika Waltari lavalla olisi ollut naisdekkaristeja, olisi ollut kiva kuunnella myös Leena Lehtolaista, Outi Pakkasta ja Vera Valaa.

Siirryin uudestaan divareiden maailmaan ja uskaltauduin tungokseen selaamaan Vantaan Antikvariaatin kahden euron pöytiä. Pöydissä olisi varmasti ollut vaikka ja mitä mutta se ihmismäärä, jälleen kerran. Yhden ihan huipun kirjalöydön pöydästä tein, ja siinä on nyt jo omistuskirjoituskin kirjailijalta!

Siirryin pöytien luota siis pian pois ja suuntasin kuuntelemaan Ylen osastolle Riikka Peloa, Marisha Rasi-Koskista, Anne Leinosta ja Pasi Ilmari Jääskeläistä. Tilaisuutta oli mukava kuunnella ja aika hurahti todella nopeasti heitä kuunnellessa. Itseäni lähtökohtaisesti kiinnosti kuulla Jääskeläistä, olinhan juuri samana aamuna lukenut viimeiset sivut upeasta Sielut kulkevat sateessa -romaanista.

Tässä vaiheessa päivää tajusin että jotain pitäisi mahdollisesti syödäkin, ja terveellinen lounas kuittaantui pehmiksellä. Sokerit siis kohdilleen ja kohti Atena-kustantamon järjestämää kirjailijatapaamista kirjabloggareille Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Paikalla oli todella paljon bloggaajia ja oli kiva saada useille blogeille kasvot. Tämä oli itselleni hieman jännittävä tilanne, sillä olin mukana nyt ensimmäistä kertaa tapaamassa muita kirjabloggaajia. Oli todella kiva tilaisuus, joka sai heti alussa dramaattisen aloituksen tarjoilupöydän kaaduttua, ja viinien lennettyä lattialle. Siivooja aloitti työnsä ottamalla ensin kaaoksesta valokuvan.


Iloinen ja mukava kustannustoimittaja Kanerva Eskola kertoi aluksi millaisia asioita ennen kirjan painoon menemistä liittyi, ja pian keskusteltiinkin kirjablogeista ja kirjojen näkyvyydestä, oli oikein mielenkiintoinen keskustelu. Tilaisuuden jälkeen sain vielä nimmarin, kylläkin Pasin Harjukaupungin salakäytävät -kirjaan. Piti ottaa kotoa mukaan nimmaria varten oma kappaleeni Sielut kulkevat sateessa, mutta näppärästi unohdin sitten senkin eteiseen lähtiessä. 
Kiitos Atenalla kivasta tilaisuudesta ja messulipusta!

Messusaalis oli tänä vuonna hyvin maltillinen, vain kolme kirjaa lähti mukaan joista yhtä olin tietoisesti tullut hakemaankin. Ilona Pietiläisen Lumoava joulu oli pakko saada, aivan ihana kirja! Jouluvaihe alkaa ilmeisesti muutenkin olla jo aika vahvasti päällä, kun ostin vielä iki-ihanan Mauri Kunnaksen yhteisniteen Joulutarinat. Todellinen löytö oli vielä Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, jossa on nyt nimmarikin :)

Ihanat kaksi päivää takana, ensi vuonna taas uudestaan! ♥♥

maanantai 21. lokakuuta 2013

Granta 1: Ruoka

Granta 1. Uuden kirjallisuuden areena. Otava 2013

Grantasta kuulin ensimmäisen kerran kirjablogien kautta. Kiinnostus tähän Suomen ensimmäiseen Grantaan oli valtaisa, ja hain omani pois kirjakaupasta pikaisesti. Lisää Grantan historiasta voit lukea Otavan blogista täältä, joka vastaa Suomen Grantan päätoimittaja Aleksi Pöyryn toimesta kysymykseen Mikä ihmeen Granta? Myös Luutii -blogissa on hyvin tyhjentävästi kirjoitettu Grantasta.

Suomen ensimmäisen Grantan teemana on ruoka. Antti Tuurin Leipä aloittaa Grantan, ja jää teoksen parhaimmaksi ruokaa käsitteleväksi teokseksi. Täydellisen leivän reseptin etsiminen on kyllä tekninen mutta myös sympaattinen, ja tämän ensimmäinen tekstin luettuani aloin vastoin normaalia toimintaani lukea muita tekstejä sieltä täältä. Eniten minua kiinnostanut teksti oli jo lähtökohtaisesti Taiye Selasin Afrikkalaistyttöjen seksielämä. En sanoisi että Selasin tekstillä oli hirveästi tekemistä ruoan kanssa, vaikka kyllähän siellä esimerkiksi hedelmiä vilahteli, ja osa tapahtumista sijoittui keittiöön. Taiye Selasiin haluan tutustua jatkossa tarkemmin.

Grantan lukemisen jälkeen olen ennen kaikkea hieman hämmentynyt. Ruoka ei nouse kaikissa teksteissä kovinkaan keskeiseksi asiaksi, toisinaan se on suorastaan sivuseikka. Samoilla linjoilla on myös Noora, joka pettyi tarjoiltavaan ruokaan tällä kertaa pahasti. Minulle ruoka teemana antaa odottaan paljon, ehkä suoranaisia kulinaarisia makuelämyksiä, joka tapauksessa ruokaan liittyviä kertomuksia. Näin ei todellakaan aina tapahtunut.

Suurimman hämmennyksen sai aikaan chileläis-espanjalaisen Roberto Bolañon novelli Everstin poika, jossa mässäillään zombien lihanhimolla. Novelli on kirjoitettu erään (huonon) zombie -elokuvan juonikertomuksesta. Noh, kyllähän zombienkin täytyy syödä, mutta olen hämmentynyt.

Grantassa on tekstejä laidasta laitaan, on runoja, katkelmia romaaneista, novelleja, listoja sekä alun perin TV-elokuvan käsikirjoitukseksi kirjoitettu pätkä. On tuttuja suomalaisia kirjailijoita, ja on isoja ulkomaalaisia tähtiä.

Minusta Grantan rantautuminen Suomeen on kuitenkin hieno juttu, ja toivon sille onnea, menestystä ja pitkää ikää. Onhan kyseessä pitkän historian omaava aikakauskirja joka on kansainvälisesti yksi vaikutusvaltaisimmista kirjallisuusjulkaisuista. Näin myös suomalaisten kirjailijoiden tekstit pääsevät liikkumaan maasta toiseen, kun käännöksiä ilmestyy muiden maiden Grantoissa.

Minulle tarjoiltu ruoka jäi tällä ensimmäisellä kerralla hyvin keskinkertaiseksi, mutta en luovuta vielä. Tulevien julkaisujen teemoista en tiedä, mutta olen silti kiinnostunut hankkimaan seuraavankin Grantan. Toivottavasti seuraava valittu teema toimii kuitenkin läpi julkaisun, eikä lukijan tarvitse ihmetellä miten se liittyy aiheeseen.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Riitta S. Latvala - Ahtaan paikan kammo

Riitta S. Latvala - Ahtaan paika kammo, Robustos 2013.
Kansi Johanna Lumme


"Onni on tässä ja nyt, eikä vuojen piästä."

Ahtaan paikan kammo sai kiinnostumaan kirjasta sen aiheen vuoksi. Kymmenessä novellissa seurataan ihmisten selviytymistä elämän käännekohdissa kuten he parhaiten taitavat. Jotkut putoavat ja jotkut porskuttavat eteenpäin edes huomaamatta omaa onnekkuuttaan. Miten menestyä, kun koulutuskaan ei takaa enää automaattista pärjäämistä? Nämä ovat asioita joita mietin tällä hetkellä omassa elämässänikin, ja siksi halusin tarttua kirjaan.

Ahtaan paikan kammo sisältää hyvin erilaisia novelleja, jotka on jaoteltu seuraavasti; Irti, Itsestä kiinni, Tarkoitus pyhittää, Vallatonta menoa, Yksin ja Esirippu. Suosikiksi nousi murteella viännetty Pojasta polvi paranee. Jokaisesta novellista löytyy paljon tulkittavaa, ja uskonkin että muutamilla lukukerroilla novellit aukeaisivat uusilla tavoilla ja merkityksillä. Novelleissa näkyy paljon epäoikeudenmukaisuutta muun muassa työttömyyden, yksinhuoltajuuden ja ulkomaalaisen asemasta Suomessa.

"Minä olen maailman onnellisin ihminen, hän ajatteli.
Paitsi silloin kun satun olemaan universumin onnettomin."

Olen ollut aina melkoisen huono lukemaan novelleja, lyhyet kertomukset tuppaavat jäämään mielessäni aina keskeneräisiksi ja eteneminen on kovin verkkaista vaikka kirja itsessään ei olisi kovin pitkä. Novellista toiseen siirtyminen on aina ollut kohdallani haastavaa, aina ajatuksissani olen vielä kiinni edellisessä. Tämän takia myös Ahtaan paikan kammo kesti käsissäni kauan. 

Latvala on kirjailijana minulle entuudestaan tuntematon, ja hän on ennen tätä novellikokoelmaa kirjoittanut romaaneja. Ahtaan paikan kammossa on monia hyviä hetkiä, mutta myös niitä jotka eivät ensimmäisellä lukukerralla täysin auenneet, ja joissa on paljon tulkinnan varaa miten henkilön lopulta käy. Odotin teokselta enemmän, varsinkin, kun koin aiheen sopivan omaan elämäntilanteeseeni juuri nyt hyvin. Olisinko kaivannut jonkinlaista tukea kirjalta tai jopa suoranaisia vastauksia onnellisuuskysymykseen? Ehkä, ja juuri siksi tämä ei päässyt täysin säväyttämään tavalla jota odotin, vain muutama tarina nousi ylitse muiden.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vihdoin ja viimein: tervetuloa kirjastooni!

Muutimme noin vuosi sitten uuteen asuntoomme, ja jo ennen muuttoa ihana ukkoseni lupasi yhden huoneista minulle kirjastohuoneeksi. Minua ja kirjojani ei eroteta toisistaan, joten muutossa kannettiinkin selkä vääränä painavia kirjalaatikoita. Tuparilahjaksi sain vanhemmiltani Ikean kirjahyllykokonaisuuden, sillä he tiesivät kuinka tärkeä asia minulle kunnon kirjahyllyt ovat nyt kun siihen on ensimmäistä kertaa koskaan mahdollisuus ja ennen kaikkea tilaa. Olen luvannut tehdä tämän esittelyn teille jo muutostamme lähtien, ja tarkoitukseni oli esitellä huone heti kun sen on täydellisen valmis. Noh, huone ei ole vieläkään täysin valmis mutta tämä esittely on kummitellut mielessäni kokonaisen vuoden, ja nyt on aika vilauttaa teille lopputulosta.


Meillä vallitsee päävärinä asunnossa valkoinen, ja halusin kirjahyllystänikin ehdottomasti valkoisen. Näin lopputulos ei mielestäni ole raskas, eikä syö jo valmiiksi pienen huoneen tilaa. Olen ollut tyytyväinen näihin Ikealaisiin, mitään ongelmia ei ole ollut. Ja ihanaa kun kirjat saa nyt lasiovien taakse eivätkä kerää pölyä kuten edellisessä asunnossa majaillut Expedit. Kuvat on otettu päivänvalossa, eikä näissä näy nyt hyllyjen päällä olevat valaisimet oikeuksissaan. Niistä tulee uskomattoman kaunis valo iltahämärässä, kirjat tulevat kauniisti esille! Juuri iltasella viihdyn huoneessa parhaiten, tulee ihanan kotoisa olo.


Samassa huoneessa on lukutuolini lisäksi työpöytä tietokoneineen. Tämän pöydän ääressä valmistuvat blogini postaukset :) Työtuoli ei muuten ole kaikista ergonomisin mutta menee niin näppärästi pieneen tilaan. Kirjahyllyssä on nyt paljon muutakin kuin kirjoja, aina lautapeleistä cd-laatikoihin. Oli aika hassu tilanne keksiä täytettä nyt kun hyllytilaa oli niin paljon että kaikki omistamani kirjat mahtuivat hyllyyn heittämällä! Kauhea tilanne, joudun siis hankkimaan kirjoja lisää.. ;)


Varsinainen keskeneräisyys näkyy nyt tässä. Lukutuolin ohessa on ikivanha jalkalamppu mutta ei pientä pöytää mihin kirja(pino)a laskea. Lisäksi haluaisin seinälle ehkä taulun tai pienen kapean hyllyn johon voisi laittaa tuikkuja palamaan. Nyt seinä on jotenkin liian paljas vaalean tapettinsa vuoksi. Mutta pikku hiljaa, pöydän metsästys on käynnissa koko ajan. Jahka pöytä löytää tuolin viereen, on helpompi suunnitella seuraavaa ratkaisua :)

Ja onhan huone vuoden aikana saanut kasvojen kohotusta kun ajattelee mistä kaikki alkoi:
Eipä ole tuota sekamelskaa tai tuota tapettia kyllä yhtään ikävä!

Suloista sunnuntaita kaikille!

torstai 10. lokakuuta 2013

Eowyn Ivey - Lumilapsi


Eowyn Ivey - Lumilapsi (The Snow Child 2012) Bazar 2013. 
Suomennos Marja Helanen
Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)
Suomenkielinen kansi Susanna Appel


""Vaimo, menkäämme pihalle talon taakse tekemään pieni lumityttö. Kenties hän herää henkiin ja rupeaa meille pieneksi tyttäreksi."
"Mieheni", vanha nainen sanoo, "ei sitä tiedä miten käy. Mennään vain pihalle tekemään pieni lumityttö.""
- Arthur Ransome, Pieni lumentytär

Näin alkaa kirjan ensimmäinen osa, josta alkaa Jackin ja Mabelin ihmeellinen tarina Alaskan villissä ja karussa maisemassa. Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, joka on muuttanut 1920- luvun Alaskaan pakoon suruaan ja uskoa uuden elämän aloittamisesta. Suru on kuitenkin ajanut pariskuntaa erilleen, ja Alaskan julmuudessa Jack raataa pellolla pariskunnan elannon eteen kun taas kotona Mabel kärsii yksinäisyydestä ja epätoivosta.

Eräänä iltana, pitkän ja synkän syksyn jälkeen maahan sataa lumi. Lumen tulo saa Mabelissa ja Jackissa aikaan hetkellisen ilon, ja lumen tuoma toivo saa heidät pihalle tekemään lumesta tytön jolle Mabel pukee punaisen kaulaliinan ja lapaset. Aamulla lumilapsi punaisine kaulaliinoineen ja lapasineen on kuitenkin poissa, mutta metsästä ilmaantuukin oikea pieni tyttö kettu kannoillaan heidän elämäänsä.

Tyttö on nimeltään Faina. Kukaan ei ole koskaan nähnyt tyttöä, mutta siellä, keskellä Alaskan villiä luontoa asuu ja metsästää tuo pieni ja kaunis tyttölapsi. Vähitellen Jack ja Mabel alkavat ymmärtämään tyttöä ja tutustuessaan tyttöön alkavat rakastaa tätä kuin omaa lasta jota heille ei koskaan suotu. Fainan myötä elämä muuttuu valoisammaksi ja myös Mabel ja Jack löytävät jälleen toisensa, muistavat miksi toisiinsa rakastuivat.

Lumilapsi on kaunista luettavaa, ja Alaskan luonto tulee lähelle lukijaa. Ivey kuljettaa tarinaa hitaasti mutta vangitsevasti, arkinen aherrus peltotöissä ei missään vaiheessa puuduta. Tämä kiireetön kerronta on taidokasta, ja Ivey kuvaa myös vahvasti Alaskan ankaraa ja kaunista luontoa. Alaska tulee niin iholle, että sinne alkaa väkisinkin haaveilla.

Lumilapsen olen halunnut lukea jo pitkän aikaa, heti kun luin siitä ensimmäisen arvion. Vaikka viihdyin tämän taidokkaan romaanin parissa, alun lumoavuus lässähtää loppua kohden. Kirjan ensimmäinen ja toinen osa olivat onnistuneita ja ihastuttavia, mutta kolmas ja viimeinen osa ei saanut minua vakuuttuneeksi. En karsasta aikuisten satuja, enkä uskokaan että hienoinen pettymys tästä johtuukaan, mutta kuten sanottua, lumoavuus ei riitä täysin loppuun saakka.

Iveytä luen mielelläni jatkossakin. Luminen Alaska on kiehtova ja eksoottinen miljöönä. Tässä tarinassa se on oikeastaan kuin yksi henkilöistä. Sain muuten itselleni taas muistutuksen, kun eräässä kohdassa mainitaan Jack Londonin Valkohammas: olen halunnut lukea kirjan jo kauan!


lauantai 5. lokakuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat

Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat (Americanah). Otava 2013.
Suomennos Hanna Tarkka
Kansi Emmi Kyytsönen

Ifemelu ja Obinze ovat nuoria nigerialaisia teinejä, jotka rakastuvat toisiinsa. He kuitenkin tietävät, että tulevaisuus on muualla kuin Nigeriassa ja varsinkin Obinze haaveilee unelmien Amerikasta. Kun sitten Ifemelu pääsee opiskelemaan Yhdysvaltoihin, on Obinzen tarkoitus tulla Ifemelun perässä mahdollisimman pian. Amerikan sijaan Obinze päätyy laittomana siirtolaisena Lontooseen. Ifemelu yrittää päästä sisään amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja saavuttaa elämässään asioita, mutta ensi askeleet Amerikassa eivät ole helppoja afrikkalaiselle naiselle. Ifemelun etsiessä itseään, tasapainoillessa kahden kulttuurin välissä ja etsiessään töitä hän yllättäen katkaisee kaikki välit Obinzeen.

Mustana naisena eläminen Amerikassa ei ole helppoa, alun vaikeuksien jälkeen Ifemelu alkaa kuitenkin vähitellen löytää ystäviä, saada töitä, rakkautta ja elämältä kaikkea sitä mitä Nigeria ei olisi koskaan voinut hänelle tarjota. Kaiken tämän ohella Ifemelu kirjoittaa blogia Rotu ja rotu eli ei-amerikkalaisen mustan huomioita afroamerikkalaisista (heistä joita ennen sanottiin neekereiksi), jossa kirjoittaa nimensä mukaisesti huomioita ja ajatuksia rotukysymyksestä.

Obinzen elämä muuttuu suuresti Ifemelun ollessa Amerikassa, ja kun Ifemelu päättää muuttaa takaisin Nigeriaan, on Obinze aviomies, isä ja erittäin rikas. Ja silloin he joutuvat molemmat elämänsä suurimman valinnan eteen.

Olen lukenut kirjaa pitkin viikkoa ja kun suljin kirjan kannet, ensimmäinen mieleeni tuleva sana kirjasta oli runsas. Tätä olen nyt pyöritellyt päässäni ja jos tosiaan pitäisi vain yhdellä sanalla kuvailla tätä romaania, olisi se juuri runsas.

 Kotiinpalaajissa on paljon, ja Adichie nostaa esille muun muassa rasismin, ja sen kuinka vaikeaa on elää mustana ihmisenä. Ja kuinka erottelu mustien ja valkoisten välillä alkaa, kun poistutaan Nigeriasta, tämän Ifemelu huomaa muuttaessaan Amerikkaan. Koska aihetta käsitellään kirjassa paljon, tulee väkisinkin pohdittua kuinka paljon tässä on kirjailijan omia kokemuksia ja havaintoja elämästä, kuinka moni asia on oikeasti totta. Amerikka nähdään mustan maahanmuuttajan silmin, Barack Obaman voitto presidentinvaaleissa asiana jota kukaan musta ihminen ei voinut ikinä kuvitella näkevänsä omana elinaikanaan, ja Nigeria muunakin kuin vain köyhänä ja hätää kärsivänä pelastuskohteena.

Rasismi ja rotuun liittyvät kysymykset ovatkin hyvin keskeisessä osassa, ja siksi kuvaus rakkaustarinasta uhkaa jäädä muun kerronnan varjoon. Päähenkilöinä kun ovat juuri Ifemelu ja Obinze, toisiinsa nuorena rakastuneet. Tämän rakkaustarinan kuitenkin unohtaa, kun alkaa seurata Ifemelun elämää Amerikassa ja uusia miessuhteita. Vasta kirjan loppupuolella saadaan taas seurata uudelleen kehittyvää rakkaustarinaa kun vuodet ovat muuttaneet niin Ifemelua kuin Obinzeakin.

Tämän kirjan kohdalla voisin uskoa, että mikäli kielitaitoa riittää voisi olla parempi lukea tämä englanniksi, kuten Mafalala ja Elegia ovat tehneet. Tuli tunne, että kaikki kielenvivahteet, korostukset ja sanonnat eivät täysin pääse oikeuksiinsa suomeksi luettuna. Kieleen nimittäin keskitytään paljon, kun nigerialaiset kiinnittävät huomiota millä korostuksella englantia henkilö puhuu, mitä sanoja käyttää.

Minusta tämä oli upea romaani, ihanan runsas ilman että mitään oli liikaa. Jotenkin tarina eli niin että ei olisi sen halunnut edes loppuvan. Tämä on niitä romaaneja joiden jälkeen on vaikeaa tarttua seuraavaan kirjaan, sen verran vahva jälki tästä jää. Adichieta on luettava lisää!